Joensuun Suurmarkkinat

Viikonloppuna Joensuu Areena keräsi yhteen toinen toistaan kiinnostavampia myyntikojuja ja yli 200 myyjää. Myös me olimme ensimmäistä kertaa mukana. Meidän osaltamme urakka alkoi jo paljon ennen markkinoita. Paikka varattiin jo heti tammikuussa ja helmikuu meni myyntitelineitä valmistaessa, varastoja täydentäessä ja tarjouksia suunnitellessa. Markkinoita edeltävällä viikolla olohuone oli täynnä laatikoita, säkkejä ja pientä pakokauhua. “Entä jos kukaan ei osta mitään, mihin nää sit mahtuu!” kuulin oman ääneni päässäni pienellä epätoivolla höystettynä. Onneksi oli jo myöhäistä katua.

Perjantai-ilta

Perjantaina myyjät päästettiin illan hämärtyessä halliin puuhailemaan. Auto täyteen pakattuna lähdimme ajamaan kohti areenaa, kunnes matkan puolivälissä autosta puhkesi rengas. Voitte uskoa, että tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Onneksi mukana oli taulujen telineeksi tarkoitettu puukehikko, jonka saimme laatikoiden alle maahan, etteivät pahvilaatikot kastuisi. Juuri täyteen pakattu takakontti piti tyhjentää ja vararengas oli – tottakai – kesärengas. Onneksi avopuoliso oli lupautunut markkina-apulaiseksi ja myyntipaikkaa pystyttämään, niin hoitui auton renkaan vaihtokin siinä samalla. Vaihdon jälkeen tavarat takaisin kyytiin ja matka jatkui kohti hallia.

Vähitellen tyhjänä kaikuva tila täyttyi hälinästä, autoista, telineistä, pöydistä ja tavarasta. Tee-se-itse-ihmisenä olin itse rakentanut myyntipöytämme taakse tulevan telineen, joka vaati paikan päällä vielä muutamien osien kiinnittämistä. Kun osat olivat paikallaan, saatiin teline pystytettyä ja tyynyt, taulut, julisteet sekä aivan uudet kangaskassit näkyville. Pöytä täyttyi tarjottimista ja tyynyliinoista ja pöydän eteen aseteltiin kaksi taulua puisen kehikon avulla.

Lauantai

Ensimmäinen päivä ihan missä vain on aina jännittävä ja kutkuttava, eivätkä nämä markkinat olleet missään nimessä poikkeus. Aamu alkoi melko hiljaisissa merkeissä, mutta jo puolen päivän aikaa ihmisiä alkoi virrata tasaiseen tahtiin. Myyntitapahtumien lisäksi päivään mahtui monia asiakkaiden tarinoita ja jaettuja ajatuksia. Monelle olikin yllätys, että kaikki tuotteidemme kuvitukset ovat aivan lähiseuduilta: Joensuusta, Lieksasta ja Kolilta. Vain yksi kuvistamme, Sees, on kuvattu Pohjois-Savon puolella. Mukana olleet metallitaulumme herättivät paljon mielenkiintoa, ja oli mukava päästä kertomaan ihmisille niiden ominaisuuksista, kuten veden kestävyydestä.

Sunnuntai

Lauantain jälkeen tunnelmat olivat hyvät. Kauppa oli käynyt mukavasti ja oli hienoa päästä paikan päälle jututtamaan mahdollisia asikkaita. Sunnuntai oli hieman lauantaita hiljaisempi, mutta myös tähän päivään mahtu paljon hyviä kauppoja, hyväntuulista tinkimistä ja mielenkiintoisia keskusteluja ja kohtaamisia. Päivän päätteeksi, kun olimme jo pakkaamassa tavaroita saimme vielä hyvät kaupat aikaan paljon ihastusta herättäneestä Roihuava-taulusta.

Yksi viikonlopun mieleenpainuvimmista asiakkaista oli Hollannissa asuva nainen, jonka oli pakko saada Luonto herää -tarjottimemme. Hän kertoi, kuin ulkomailla asuvana hän kaipasi Suomalaisia koivuja ja pystyi tuosta kuvasta melkein haistamaan koivun tuoksun. Tuotteitammehan on mennytkin paljon entisille suomalaisille mm. Saksaan. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli hyvin onnistunut ja olohuoneeseenkaan ei palautunut yhtään laatikkoa, vaan kaikki mahtuivat omille paikoilleen varastoon.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

MARIA
Valokuvaaja, yrittäjä, verkkokauppias sekä viittä vaille insinööri. Riemuitsen ohikiitävistä hetkistä ja niiden ikuistamisesta, luonnon kauneudesta ja hitaista aamuista. Blogissani käsittelen laajasti aiheita aina luonnosta sisustamiseen ja yrittäjyydestä vastuulliseen kuluttamiseen sekä valokuvaukseen. 

Viimeisimmät

Aiheet